Uusia painoksia

Painettuina painoksina on julkaistu nuortenkirjat Temppelin aarre, Vaarallista rakkautta jumalten saarella ja Seikkailu dinosaurusten maassa.

Lue lisää

  

Ngorongoron suojelualue

Ngorongoron suojelualue rajautuu länsireunaltaan välittömästi Serengetin kansallispuistoon. Niiden välillä ei ole myöskään mitään aitaa tai muutakaan rajaestettä, joten maastossa alueiden vaihtumista ei käytännössä lainkaan huomaa eikä "raja" millään tavoin estä eläinten liikkumista. Itse asiassa ruohonsyöjälaumojen Suuri vaellus syksyisin kulkee alueiden välisen rajalinjan alueella pohjoisesta etelään.

Alueen jakamiseen Serengetin kansallispuistoon ja Ngorongoron suojelualueeseen lienee ratkaisevasti vaikuttanut maasai-heimon asuttaminen ja käyttöoikeudet. Maasait ovat merkittävä paimentolaisheimo, jonka elämä edelleen suurelta osin perustuu karjanhoitoon. Villieläinten suojelun ja karjatalouden yhteen sovittaminen on ongelmallista. Sen vuoksi maasaiden eläminen Serengetissä on kiellettyä, mutta Ngorongorossa sallittua.

Ngorongoro on suurelta osin savannia, mutta sille ovat tyypillisiä myös vanhat suuret tulivuoret kraattereineen. Niistä ylivoimaisesti kuuluisin ja eläinpopulaation kannalta merkittävin on Ngorongoron kraatteri.

Ngorongoron suojelualueella sijaitsee Oldupai, joka on tunnetuimpia ihmissuvun varhaisia asuinseutuja Afrikassa. Alueelta on löydetty esi-ihmisen fossiileja, jotka on ajoitettu lähes 2 miljoonan vuoden ikäisiksi.

Ngorongoron suojelualue sisältyy Unescon maailmanperintöluetteloon kuten myös Serengetin kansallispuisto.

 

Ngorongoron kraatteri

Oldupai

Maasait

 

[paluu kustantajan etusivulle]

[paluu Afrikan eläimiä etusivulle]