Uurinmäet Soinista
Uurinmäet Soinista - Juho Erkinpojan ja Maria Antintyttären jälkipolvia ja esivanhempia.
Kirjan on kirjoittanut Matti Uurinmäki.
ISBN 978-952-7077-06-1
Kirja on A4-kokoinen, kovakantinen kuvakannella, mustavalkokuvitus, sivuja 306.
Julkaistu huhtikuussa 2019.
Kirjan voi tilata myös kustantajalta. Katso ohjeet etusivulta
Huom. Painosta on jäljellä vain muutamia kappaleita.
Soinilaisen Uurinmäki-suvun sukukirja:
Uurinmäki on sekä nimenä että samalla sukuna syntynyt 1800-luvulla Soinissa, joka sijaitsee Suomenselällä Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen rajaseudulla. Tiettävästi samannimistä sukua ei ole esiintynyt muualla Suomessa, joten kaikki Uurinmäet peräytyvät suvun soinilaisiin kantavanhempiin Juho Erkinpoika (Palomäkeen) s. 1790 ja Maria Antintytär (Laasaseen) s. 1795.
Sukukirjassa suvun esivanhempia on mainittu 1400-luvulta lähtien. Ennen Soinin asutuksen vahvistumista esivanhempien asuinseutuja olivat Pohjanmaan Järviseutu, Etelä-Pohjanmaan lakeuksien ydinseutu ja Savo, josta ns. savolaiskiilan myötä 1500-luvulla Järviseudulle ja Suomenselälle tuli uudisasukkaita. Sukukirjan esivanhempia-osuus sisältää laajasti sukutarkasteluja Soinin ohella mm. seuraavista kunnista: Alajärvi, Vimpeli, Lappajärvi, Evijärvi, Veteli, Kuortane, Töysä ja Lehtimäki, sekä jossakin määrin myös mm. seuraavista: Alavus, Ilmajoki, Teerijärvi, Karstula.