Jumala ja oikeuteni - Rikhard Leijonamielen tarina
Englantia 1100-luvun loppupuolella hallinnut Rikhard I Lionheart – suomalaisittain ”Leijonamieli” - on suuresti romantisoitu kuningas. Useimmille hän lienee tuttu Robin Hood -teoksesta ja siitä tehdyistä elokuvista. Rikhard Leijonamieli oli myös ristiretkiritari.
Rikhard Leijonamielellä oli vahvat sukujuuret normanneihin eli Ranskan alueelle 900-luvulla asettuneisiin viikinkeihin. Mikä ehkä yllättävää, niin myös lukuisat nykypäivän suomalaisetkin ovat suoraa jälkipolvea juuri näihin samoihin normanneihin – kuten myös Englannin nykyiset kuninkaalliset.
Tosiasiassa Rikhard I hallitsijana ja myös aviomiehenä oli varsin kehno. Mutta sen sijaan erinomainen sotapäällikkö hän oli. Kiistatta Rikhard Leijonamieli – mistä hän sai lisänimensäkin – on ollut eräs Euroopan historian menestyneimmistä soturikuninkaista. Rikhard oli merkittävin johtaja kolmannella ristiretkellä, ja soti menestyksellisesti Jerusalemin vallannutta muslimisulttaani Saladinia vastaan. Rikhardin paluu ristiretkeltä läpi Euroopan, päätyminen Saksaan vangiksi ja vapautuminen äitinsä herttuatar Eleanoran keräämiä lunnaita vastaan on eräs Euroopan historian tunnetuimmista seikkailutarinoista.
Tämä teos kertoo tiivistetysti Rikhard Leijonamielen koko elämäntarinan. Samalla se tutustuttaa lukijansa 1100-luvun Eurooppaan ja sen hallitsijoihin sekä ristiretkien ydinkauteen. Teoksen nimi ”Jumala ja oikeuteni” eli ”Dieu et mon droit” on Yhdistyneen kuningaskunnan vaakunan tunnusteksti, jonka ranskankielinen Rikhard Leijonamieli alunperin otti käyttöön.
Kirja julkaistaan formaatiltaan uudessa ”Kuvin kerrottu” -sarjassa (nro 3), joka on suunnattu erityisesti lukio- ja yläasteikäisille nuorille. Sarjan teoksissa pääpaino on kuvallisella ilmaisulla, minkä tarkoitus on keventää kirjaan tutustumista, vaikka kirjat eivät olisikaan ao. nuoren tärkeimpiä kiinnostuksen kohteita. Kirjan jokaisella sivulla on suurikokoinen värikuva. Kuvakerronta etenee kronologisesti ja muodostaa sarjakuvamaisen tarinan. Kuvia täydentävät lyhyet tekstit, jotka täsmentävät kuvasisältöä ja samalla sitovat kuvat tarinaksi.
Kirja ilm. 12/2026 ja käsittää 28 sisältösivua (21x15 cm). Isbn 9789527077597.