Uusia painoksia

Painettuina painoksina on julkaistu nuortenkirjat Temppelin aarre, Vaarallista rakkautta jumalten saarella ja Seikkailu dinosaurusten maassa.

Lue lisää

  

Serengetin kansallispuisto

Serengetin kansallispuistoa voi perustellusti kutsua maailman tunnetuimmaksi suojelualueeksi. Kuuluisaksi sen tekee ennen muuta valtavien ruohonsyöjälaumojen vuotuinen Suuri vaellus. Serengetin pinta-ala on lähes 15000 km2. Suurin osa alueesta on metsä-, pensas- tai ruohosavannia, mutta alueella on myös muutamia jokia joenvarsimetsineen. Kun ruohonsyöjälaumat Suurella vaelluksellaan ovat Serengetin alueella, siellä on noin 2,5 miljoonaa eläintä. Serengeti sisältyy Unescon maailmanperintöluetteloon.

Serengeti on perustettu jo 1929 riistansuojelualueeksi, mutta tehokkaammin suojeltu kansallispuisto siitä tehtiin vasta 1951. VIelä silloin tiedot sen eläinten määristä ja liikkeistä olivat hataria. Saksalainen eläintieteilijä Frankfurtin eläintarhan johtaja Bernhard Grzimek lähti poikansa Michaelin kanssa Serengetiin. 1950-luvulla he erilaisin keinoin - mm. auton ja lentokoneen avulla - laskivat Serengetin valtaisia eläinlaumoja ja selvittivät niiden vuotuisen maantieteellisen kierron eli ns. Suuren vaelluksen.

Vuoden 1959 tammikuussa Michaelin seepraraidoin maalattu lentokone törmäsi Ngorongoron alueella hanhikorppikotkaan ja iskeytyi ohjauskyvyttömänä maahan, jolloin Michael sai surmansa. Hänelle on pystytetty muistokivi Ngorongoron kraatterin harjanteelle. Grzimekit tekivät työstään dokumenttielokuvan Serengeti ei saa kuolla (Serengeti darf nicht sterben / Serengeti Shall Not Die), joka sai dokumenttielokuvien Oscar-palkinnon 1960. Bernhard Grzimek julkaisi myös samannimisen kirjan, joka on suomennettu. Grzimekien työn tuloksena Serengetin kansallispuistolle määritettiin 1959 sen nykyiset rajaukset ja maasai-heimon asuminen ja laiduntaminen rajattiin Ngorongoron suojelualueen puolelle.

 

Yllä: Serengetin savannia aamuauringon valaisemana.

Saderintama lähestyy Serengetin savannilla

 

[paluu kustantajan etusivulle]

[paluu Afrikan eläimiä etusivulle]