Uusia painoksia

Painettuina painoksina on julkaistu nuortenkirjat Temppelin aarre, Vaarallista rakkautta jumalten saarella ja Seikkailu dinosaurusten maassa.

Lue lisää



Aikaisemmat tiedotteet
takaisin

Suomalaisten kuninkaallisia esivanhempia

Suomalaisten kuninkaallisia esivanhempia ilmestyy toukokuussa 2022. Nimensä mukaisesti teos esittelee suomalaisten sukuyhteyksiä Euroopan keskiaikaisiin kuningas- ja viikinkisukuihin. Yleisesityksen lisäksi kirja sisältää yksityiskohtaisemman tarkastelun eteläisen Suomenselän osalta perustuen kirjoittajan aikaisempiin seutua koskeviin sukuselvityksiin, joista kirjoittaja on myös julkaissut kolme sukukirjaa. Eteläisellä Suomenselällä tässä teoksessa tarkoitetaan Soinin pitäjää ja sen lähipitäjiä kuten Alajärvi, Lehtimäki, Ähtäri, Töysä ja Karstula sekä jonkin verran myös muita lähiseudun pitäjiä. Yksityiskohtaiseen tarkasteluun sisältyy noin 2800 eteläisellä Suomenselällä asunutta henkilöä, joilla kirjan mukaan on kuninkaallisia sukujuuria. Näiden henkilöiden avulla seudun nykypolvet voivat liittää itsensä näihin sukuketjuihin.

18.3.2022 5:41:35