Uusia painoksia

Painettuina painoksina on julkaistu nuortenkirjat Temppelin aarre, Vaarallista rakkautta jumalten saarella ja Seikkailu dinosaurusten maassa.

Lue lisää

  

Kielletyn kaupungin aarre

Nuortenkirja / nuorten seikkailukirja / matkaseikkailu. Seikkailuja maailmalla -nuortenkirjasarjan 5. teos.

Kiinan yksinvaltiaat keisarit asuivat ja hallitsivat Pekingin Kielletyssä kaupungissa. Nimensä mukaisesti tuo vallihaudoilla ja muureilla suojattu alue oli kuoleman uhalla tavalliselta kansalta kielletty. Nykyisin keisariajan loistoa ja ihmeitä pääsevät Kiellettyyn kaupunkiin ja muihin pyhiin paikkoihin ihailemaan ja ihmettelemään myös turistit.

Kirjan päähenkilöt kaksoset Heta ja Aapo ovat matkustaneet isovanhempiensa mukana Pekingiin. He tutustuvat Kiinan muuriin ja moniin muihin keisariajan kiehtoviin kohteisiin. Ming-dynastian keisarihaudoilla he kuulevat tarun 1400-luvulla hallinneen keisari Yonglen aarteesta. Sitä vartioivat kiinalaisen jumaluustaruston taruolennot ja pedot. Jos uskaltaa niitä uhmata, voi löytää tuon ikivanhan aarteen. Tarun mukaan aarteen löytyminen tekee Kiinasta maailman mahtavimman valtion.

Keisarien Kesäpalatsissa Heta ja Aapo pääsevät uskaliaan tempauksen avulla aarteen jäljille. Salaperäisessä Kielletyssä kaupungissa he onnistuvat selvittämään vuosisatoja vanhan salaisuuden.

Kirjan kuvaamat tapahtumapaikat ovat pääosin todellisia ja perustuvat kirjoittajan omiin kokemuksiin. Kirjassa on värivalokuvakuvitus kohteista. Kirjan mukana lukijalle seikkailun ohessa avautuu palanen Kiinan historiaa ja myös oman aikamme Pekingiä.

Kustantaja: Naruska Saivo Oy
1. painos 1/2014, e-kirja. ISBN 9789526802992
Sivuja 60

2. painos 8/2020 on 1. painettu painos, ISBN 9789527077146
Sivuja 76.

Seikkailuja maailmalla -nuortenkirjasarjan teokset ovat itsenäisiä teoksia, joilla ei juonellista jatkumoa, joten ne ovat täysin itsenäisesti luettavissa. Sarjalle on tunnusomaista autenttinen tapahtumaympäristö ja fiktiiviseen seikkailuun liittyvä tietoaines kohdealueelta.Tämän kirjan päähenkilöt seikkailivat myös sarjan ensimäisessä teoksessa Murha Niilillä.

Sisällysluettelo

Kiinan muuri
Taru maailman valtiaasta
Yiheyuan - Rauhan ja sopusoinnun puutarha
Taruolennon uhmaaja
Tiantan - Taivaan temppeli
Riksalla hutongeilla
Tiananmen - Taivaallisen rauhan aukio
Kielletty kaupunki
Pedon salaisuus
Kielletyn kaupungin aarre




etusivulle>>